Sabina tunsi poskiensa kuumenevan. Mitä oli Jonne unissaan puhunut?
— Ei se ole täälläkhään käynyt sen koommin kuin viimeksi lähti. Milloin se nyt olikhaan… joo, Perttulin aattona. Sapinan kanssa vielä yhessä lähethiinkin.
Hyvä Jumala! Puhuivat aivan kuin luonnollisesta asiasta.
— Ja mitä kummia se oli siellä Nooakin arkin maassa tehnyt. Heitellyt kalliopaaen kappalheja muutamhaan kurhuun. Mie satuin viime viikolla paikalle, niin eikös ollutkin kuru melkhein puolilhaan… Kukapa se muu kuin Jonne… haanhan se reistaili toisinhaan, jos mitä.
Sabina olisi halunnut vaipua maan alle. Hyvä Jumala! Vielä ne kertoisivat koko asian. Kukatiesi oli joku ollut näkemässä. Ehkä Katajan Matti…?
Hän oli toivonut, että Jonne olisi käynyt häntä katsomassa. Minkä vuoksi, sitä hän ei oikein ymmärtänyt. Hänhän olisi kuitenkin tuntenut vain inhoa Jonnea kohtaan. Mutta siitä huolimatta hän oli häntä kaivannut. Rakastiko hän Jonnea vieläkin? Nyt tuntui melkein siltä, kun hän katseli Jonnen isää, joka istui tuossa ikkunalautaan nojaten ja puhalteli paksuja savuja ilmaan. Heillä oli samanlainen nenä… isällä ja pojalla. Jonnen oli vain vielä hienopiirteisempi. Samoin kuin alahuuli oli Jonnella paksumpi kuin isällään.
Sabina olisi suonut, että Jonnekin olisi tullut. Ehkä hän sittenkin rakasti Jonnea vielä. Ehkä kävisi vielä päinsä unhoittaa tapahtunut. Olihan Jonne luvannut ottaa hänet…
Könkäällä oli kosolta kauniita tyttöjä. Ja ne olivat kilvan Muurmannin Jonnen perään. Ampru-isä oli siitä kertonut. Sekin Alapään tyttö oli ihan hulluna. Kirjoittelikin vähän väliä. Oli Jonnekin maininnut siitä…
Mustasukkaisuus nosti päätään Sabinan sydämessä. Hän ei ymmärtänyt nyt itseään yhtään. Hänenhän olisi pitänyt inhota ja halveksia Jonnea. Rovasti oli rippiluvussa selittänyt, että sellainen hävitti molemminpuolisen kunnioituksen. Ei Sabina siitä paljon ymmärtänyt… mitäpä kunnioitusta heidän välillään tarvittaisiinkaan. Rakkaus — se oli toista.
Apeaksi painui mieli, kun Muurmanni-herra lähti. Olisi tehnyt mieli kysäistä, aikoiko Jonne tulla täälläpäin käymään. Mutta uskallusta puuttui. Setä Juhani oli lähtenyt Muurmannin taakkoja kantamaan.