Suomen-Huotari jäi jäljelle. Hänen piti vielä ennen yötä palata Tunturimajalle. Siellä ei nyt ollut ketään, kun se »pojan huipparikin» oli Könkäällä.
Suomen-Huotarin Jonnesta käyttämä nimitys pisti Sabinaa.
— Onkopa se Jonne sen pahempi huippari kuin siekhään?
Asianomainen vain nauroi.
— Kas, kas… onpa tainnut tämänkin talon tyttö jo iskeä silmänsä
Muurmannin poikaan. No… ensimmäinen et liene… jollet viimeinenkään.
Sillä on morsiamia viisi joka sormelle. Norjassakin kolme…
— Se on valhe!
Sabina oli kavahtanut seisomaan ja katseli nyt Suomen-Huotaria vihan puna poskillaan.
— Sie mokomakin rutale tulet tänne leksottelemhaan tyhjänpäiväisiä!
— No mitäs Sapina nyt…? Ampru katseli ällistyneenä tytärtään.
— Ei se mitään, jutteli Suomen-Huotari rauhallisena, äänessä entinen kiusoitteleva sävy. — On tainnut Sapinakin sotkeutua Muurmannin pojan verkkoihin.