Isä Ampru silmäili tutkivasti Mattia, aivan kuin aavistaen tämän asian. Olisipa toki hyvä, jos Matti korjaisi tyttären tästä pois. Jaloissahan tuo oli, kun ei joutanut talon töihinkään. Lapsi vei kaiken ajan.
Hän oli kerran ennen toivonut samaa. Silloin oli Sabina vielä tyttö. Oli tullut sitten sellainen aika, jolloin hän oli nauranut aikaisemmille kuvitteluilleen. Sabinako Matin vaimoksi? Heh! Muurmannin poika oli ilmestynyt näyttämölle ja lyönyt Matin laudalta kuin kuivan tallukan. Nyt hän taas taipui aikaisempiin ajatuksiinsa.
Pantiin kahvipannu tulelle. Matti teki niin juhlallisen vaikutuksen, että kahvipannu lensi lieteen kuin itsestään.
— Kopsaanko aiot? kysäisi Ampru äkkiä.
Matti kaiveli piippuaan. Hänen oli hiukan vaikea päästä alkuun. Vaikka ei hän yhtään peljännyt. Hänellä oli sellainen omituinen tunne, ettei epäonnistuminen tullut kysymykseenkään. Yhtäkaikki mietitytti, miten asian aloittaisi.
— En.
— No… mitäs sie nyt noin — tällissä? Harjakaisiako aiot pitää?
Matti silmäsi Sabinaa kuin salaa. Ahaa, jo pääsi Ampru varmuuteen.
Tytärtä se meinasi.
Sabina oli myös huomannut Matin silmäyksen. Sama kostealta kiiltelevä katse kuin ennenkin. Hän muisti kesäyön Nooakin arkin maassa. Silloin oli Matti tuonut hänet kotiin. Samoin syysillan kosken niskassa. Silloinkin oli Matti tuonut hänet kotiin.
Tulisiko hän nyt noutamaan häntä kolmannen kerran?