Isän puhe ei Sabinaan isosti vaikuttanut. Hän puhui kuin tuuleen. Toista oli äidin ja setä Juhanin. Kun he kerran olivat toivonsa menettäneet, oli kai turhaa enää hänenkään rimpuilla vastaan.
Hän ei vastannut mitään, katsahti vain hiukan ujosti Mattiin ja punoi palmikkonsa päätä.
Matti luki kuin kirjasta. Nuo olivat pettämättömät myöntymyksen merkit.
Hän virkkoi:
— Sitten lähen ensi viikolla kuulutusta ottamhaan.
Sabina ei äännähdäkään. Asia on päätetty.
Niin lähtee Katajan Matti kahvit juotuaan ja ohjaa askelensa uutisrakennukselleen. Hän on tyytyväinen ja hyräilee laulunpätkää. Ei hän monta sanaa ollut Sabinan kanssa vaihtanut, mutta mitäpä tarvittiinkaan…
Katajan Matti panee nukkumaan pirttinsä lattialle. Hänen toiveensa on täyttynyt. Tässä pirtissä askartelisi Lunnasjärven Sabina kuukauden päästä… Mutta kehto hänen piti tehdä aivan ensi tilassa. Tietysti ei Ampru halunnut luovuttaa omaansa; ehkä itsekin vielä tarvitseisi…
Mutta ei hätää. Hänellä oli kuivia lautoja. Niistä hän kyllä pian kehdon kaputtelisi kokoon. Laittaisi oikein ruusatut jalat… sellaiset kiperänokkaiset. Siinäpä oli Sabinan sitten hyvä lastansa keinutella.
Katajan Matti nukkuu onnellisena nähden unta Sabinasta.
Mutta Amprun pirtissä lattialla lepää Lunnasjärven Sabina avoimin silmin, katsellen tuikkivaa iltatähteä.