Alhaalta, tunturilaaksoista rupesi nousemaan usvaa. Se leijaili järven yli, peittäen hetkeksi joutsenet hänen näkyvistään. Kauempana soilla oli sumua enemmän. Ne kääriytyivät vähitellen kokonaan sen peittoon.
Sitä ei kuitenkaan kestänyt kauan. Aurinko rupesi kirkastumaan ja samassa virisi tuuli. Malmi-Muurman pani lakin päähänsä. Ylhäällä tuntui kolealta. Tuuli kuljetti hänen ohitsensa vaaleita sumuriekaleita, jotka huokuivat värisyttävää kylmyyttä. Malmi-Muurman halusi kuitenkin istua ja odottaa auringon kirkastumista.
Jo syntyi alhaalla järven yläpuolella liikettä. Usvaharsot rupesivat venymään ylöspäin, muodostaen kummannäköisiä ajelehtivia kielekkeitä. Oli kuin olisi joku näkymätön olento liidellyt järven pintaa pitkin ja puhaltanut usvan hajalle. Se oli tuuli.
Jo erottautui järvenpinta sumun läpi. Joutsenet olivat pysähtyneet kallioseinän suojaan. Ne kohottelivat siipiään saaden veden pärskymään ja päästelivät samalla metallilta helähtäviä ääniään.
Yht’äkkiä rupesi läheiseltä suolta kuulumaan outoa räminää. Tuntui, kuin olisi joku rämisyttänyt suurta kattilajoukkoa. Sankojen kirkkaampi kilinä sekaantui itse patojen synnyttämään rämeämpään ääneen. Ne olivat kurkia, jotka heräsivät aamu-unestaan, vastaten tällä hiukan arkipäiväisellä tavalla joutsenten juoksevaan lauluun.
Sumu hälveni. Auringon terä loisti taas kirkkaana. Malmi-Muurman tarkkasi seutua edessään. Se oli ihmeellisesti muuttunut.
Järvenpinnan rikkoi tuulenviri, hävittäen yks' kaks' sen äskeisen kultaisen kimmellyksen, joka kuin pakoon pyrkien karehti pitkin eteenpäin kiitävien laineiden harjaa. Suo, joka värinsä puolesta oli äsken näyttänyt sulautuvan sitä reunustavaan metsään, oli saanut takaisin selvät rajansa. Siellä kimalteli ja loisteli nytkin, mutta se oli vain mättäiden kosteaa kiiltoa. Suon yläpuolella liiteli kurkiparvi pitkänä kiilana pohjoista kohti. Siellä matkasivat äskeiset rämisyttäjät uusille seuduille.
Nyt oli sumu täydellisesti haihtunut. Näköpiiri oli kirkas ja selvä.
Saattoi asettaa kukkulat ja tunturit paremmin paikoilleen kuin äsken.
Saattoi todeta niiden nimet.
Siellä oli Kaamaslaki oikealla. Sen kupeet hehkuivat auringon valossa. Näytti siltä, kuin olisi se antanut valomerkkejä naapureilleen, Seulakkopäälle ja Kiiluvaiselle. Samalla tavalla välkähtelivät niidenkin rinteet. Aurinko paistoi paasien kosteisiin kylkiin, jotka säteilivät kuin valtavat peilit.
Malmi-Muurman seurasi hartaana tätä värien vaihtelevaa leikkiä. Se oli oikullista ja yllätyksiä täynnä.