Lämmin veri virtasi Sabinan sydämeen. Tuota miestä hän rakastaisi elämänsä loppuun asti. Hän ei kyllä koskaan saisi hänen omaksensa tulla, kun oli toiseen sidottu, — mutta rakastamasta hän ei lakkaisi milloinkaan. Se ei toki ollut synti, että hän Jonnea rakasti. Pysyihän hän silti Katajan Matille uskollisena…
Jonne kiitti kauniisti. Hyvääpä viiliä Sabinalla oli. Oli varmaan oppinut äidiltään… viilitystaidon. Koko Norjan riikissä ei hän ollut koskaan sellaista viiliä saanut kuin täällä Lunnasjärvellä.
Jonne katseli seinälle ripustettuja poronvaljaita.
— Taitaa olla tekomies… se sinun Mattisti?
Jonne lausui sen lämmöllä ja se auttoi Sabinaa yhä varmemmin sille tielle, jolle hän juuri oli päässyt. Mattia ajattelemalla hän oli torjunut luotaan kiusauksen seurata Jonnea. Nyt auttoi Jonne häntä mainitsemalla Mattia hyväksi tekomieheksi. Tämänkin vuoksi Sabina Jonnea rakasti.
Kyllähän Matti tekomies oli. Hän oli tehnyt kaiken, mitä pirtissä näkyi — pirtistä puhumattakaan. Poronlänkiäkin se oli kerrassa manni muovaamaan. Könkään herratkin tilasivat niitä häneltä. Matti ruusaili ja koristeli niitä jos jollakin tavoin. Siinäkin oli seinällä yhdet, joihin Matti oli leikannut lehtiä nimittäin. Niitä oli moni ostastellut, mutta -ei ollut Matti myynyt…
Tuntui hyvältä, kun sai nyt Matista puhella ja siten torjua kiusaajaa luotaan pois. Ei Sabina halunnut hylyksi joutua. Könkään kirkolla oli muuan vaimo eronnut miehestään ja liittynyt muutamaan etelän jätkään. Nyt häntä ei kukaan enää kunnioittanut… ei annettu edes huonettakaan. Jokainen osoitteli sormellaan ja sanoi: »Polkkapari, polkkapari!»
Sabina oli aina inhonnut polkkapareja. Sellainen vielä menetteli, että tyttö lankesi, kun sen jälkeen eli kunniallisesti. Mutta polkkapari — se oli rietasta ajatellakin. Oliko kauaksi mennyt Matti? Kuinka Sabina oli Jonnelle kiitollinen. Tämä tukahutti polttavan kaipauksensa ja puheli Matista auttaaksensa Sabinaa pysymään kunniallisten ihmisten kirjoissa.
Korusnivan kaarteelle. Siellä oli pykällys ja ylihuomenna oli Matti aikonut palata.
— Minun täytyy lähteä aamulla. Jonne katsoi kelloaan.