— Aiotko tappaa papin? kysyi hän.
— Aion.
Se tuli lyhyesti, melkein välinpitämättömästi. Tyttö katsahti hätääntyneenä toisiin, mutta kun ei kukaan puhunut mitään, rupesi hän jälleen jännettä punomaan.
Renki tuli sisään ja heitti puusylyksen maahan.
— Rosto huokailee raskaasti ja kokoaa pilviä päälleen, sanoi hän. —
Taitaa tulla lumimyrsky.
Ei kukaan puhunut mitään. Syötiin vain, äänettömyyden laskeutuessa painostavana aterioivien yli. Vanhan Niilan kuiva rykäisy oli kuin heikko yritys murtaa tuo mieliä herpaiseva hiljaisuus, mutta ääni takertui kurkkuun.
Hetkisen mentyä laski Jouni kupin syrjään ja lausui:
— Vai kokoaa Rosto pilviä ylleen… Pitäisipä koota…
Ja kuin huvikseen rupesi hän nyppimään peskistään karvoja ja heittelemään niitä ilmaan, joikuen samalla matalalla äänellä:
Tule tuuli, nouse myrsky, rukata nyt ryöttä ilma! Voiaa—naa—naa. Pane tunturi tuiskuhun, murkku vuomille levitä, voiaa—naa—naa, että eksyis ristiherra, pääsis pappi päivistänsä. Voiaa—naa—naa!