Peskin karvoja lenteli kodassa kuin lumihiutaleita. Ne leijailivat tulen yläpuolella, laskeutuivat lieskaan, kärähtivät ja sähähtivät. Toiset syöksyivät savun seassa ulos räppänästä ja hupenivat ilmaan, toiset laskeutuivat tiheänä sateena kodassa oleville esineille ja ihmisten päälle. Kaikki kyyhöttivät hiljaa, tarkaten salaperäisellä pelolla Jounia, joka istui suorana ja nyki karvoja yhä kiihkeämmin seuraten niiden lentoa hehkuvin silmin. Kun tätä oli jonkin aikaa jatkunut, nousi Jouni ja työntyi kodasta ulos.
Itäpohjoisessa näkyi Roston mahtava selkä, kohoten juhlallisena yläpuolelle muiden tunturien. Sen laki oli peittynyt pilviin, jotka mustanharmaina levittäytyivät sen ylle. Pitkin tunturijonoa kulki syvä kohina kuin varottava huuto lähestyvästä vaarasta. Roston kupeita kiersivät lumipyörteet, joita tuuli tunturin yli lentäessään huvikseen tanssitti, kuin koetellakseen, saisiko entiseen tapaansa lumen liikkeelle. Ja kun se tyydytyksekseen huomasi, että lumiryöpyt tottelivat sitä, hulmahutti se henkäyksen valkopäisten tunturihuippujen yli. Ja yks-kaks kävi Roston seljällä hurja myllerrys. Koko tunturi peittyi valkeaan savuun. — Tuokion kuluttua kantaantuivat lumiryöpyt laaksoihin, eikä kulunut pitkää aikaa, ennen kuin Niilan kodan ympärillä suhisi, ähkyi ja ulvahteli, ja lumisade pieksi seinää vimmatusti.
Jouni palasi kotaan. Tuulenvihuri, joka vonkui savuaukon yläpuolella ristiinrastiin sojottavissa kotaseipäiden päissä, hulmahti tuon tuostakin kotaan ja täytti sen savulla ja säkenillä.
— Jopa laitoit ilman! sanoi Niila savun seasta. — Vie koko kodan mennessään…
— Papin ilma! huudahti Jouni ottaen suopunkinsa ja käärien sen olkapäänsä ympäri.
— Joko lähdet? kysyi Sigga-muori.
— Jo. On aika kiiruhtaa, sillä saalis odottaa. Jääkää terveeksi!
— Mene tervennä!
— Säästä papin henki! huusi vanhempi tyttäristä hänen jälkeensä.
Jouni valjasti härkänsä ja istui ahkioon. Tempaus hihnasta vain, ja mies katosi poroineen yhä sakenevaan pyryyn.