Nimismies kääntyi lähteäkseen, mutta pysähtyi muutaman askelen päähän ja pyörähtäen jälleen Sirmaan päin jatkoi purevasti:
— Luulen herr' Vuolevin nyt täysin käsittäneen, mitä tarkoitin, vaikka humalaisen aivot toimivatkin hitaasti.
— Mitä sinä oikein puhut, mies? Minäkö riistän? Kyllä arvaan jo, mitä tarkoitat. Mutta, jos suoraan sanon, kuka toisen omaa anastaa, niin se olet sinä itse, Martinpoika!… Sinä lurjus! Sinä kadotuksen viskaali!
Sirma astahti askelen nimismiestä kohden silmät salamoiden ja leuka vapisten. Väkijoukosta kuului supatusta ja tirskumista.
— Sinä olet anastaja ja väärintekijä niin pappi kuin oletkin! huusi nimismies vastaan. — Sinä olet vienyt minulta niityt ja veisit koko elämäni, vielä virkanikin, jos kykenisit. Mutta siihen et kykene sinä, et totta tosiaan!
Sirma astui vielä askelen nimismiestä kohden, ja nyt oli hänen muotonsa hirveä. Silmät tuijottivat kamalasti, ja suu oli vääntynyt julmaan irvistykseen.
— Suu kiinni! ärjyi hän katkonaisesti. — Semmoisilla miehillä kuin sinulla ei ole puhevaltaa näin julkisella paikalla: — ei ainakaan näin kirkon vieressä, — sillä sinä olet huorintekijä, roisto, varas ja ryöväri!
Ja kuin haltioituneena hän hyppäsi nimismiehen eteen, tarttui kiinni tämän lakkiin ja tempaisi sen maahan.
Nimismies otti lakkinsa ja pui nyrkkiä Sirmalle vihasta punaisena:
— Sakkoa saat tästä, pappi! Muista se! — Ja kääntyen väkijoukon puoleen hän huusi: