— Pankaa mieleenne, miehet, mitä pappi sanoi! Te kuulitte herjaukset ja näitte loukkauksen, jonka alaiseksi olen joutunut. — Tästä asiasta puhutaan enemmän lakituvassa.
Nimismies hävisi väkijoukkoon äärimmilleen suuttuneena.
Sirma seisoi keskellä kujaa, pudisteli päätään ja puheli itsekseen:
— Vai käräjiin taas. No, eipä mitään… onhan meillä Martinpojan kanssa entisiäkin asioita…
Kukaan ei virkkanut hänelle sanaakaan. Papin raivoisa esiintyminen oli herpaissut miesten mielen ja säikähdyttänyt naiset kokonaan, ja siksi annettiin hänen olla. Väistyttiin vain hänen tieltään, kun hän jälleen hoippui Plantingin kojulle keskeytynyttä kauppaansa jatkamaan.
— Jo taisi nyt herra Olauksen käydä hullusti, kun meni nimismiehelle sellaisia puhumaan. Markkinarauhan rikkomisesta se nyt sakotuttaa, tuumi kauppias.
— Älä siitä huolehdi, Planting, vastasi Sirma huolettomasti. — Kyllä minä sen asian vastaan. Totta oli joka sana, vaikka en voikaan kaikkea toteennäyttää. Kyllä minä tiedän Martinpojan jäljet. Useita lapsia olen kastanut, jotka eivät saa häntä isäkseen kutsua. Minä tiedän sen.
Hän käänteli kädessään olevaa huivia ja lisäsi:
Tämän minä otan.
Hän jätti hyvästi ja lähti kotiin. Kulku kävi vähän vaivalloisesti, mutta hyvin hän silti pystyssä pysyi. Se oli nimittäin herra Olauksen vahvoja puolia, että hän pysyi jaloillaan, vaikka olisi päivän juonut. Ottaen oikean suunnan hän astui verkkaisin, hiukan horjahtelevin askelin pappilaa kohti.