— Ihmeellistä, ettei hän ole mennyt Ruijaan, jossa hän tavallisesti kesät oleksii, virkkoi Maunu. — Hänellä täytynee olla jotakin tehtävää täällä päin.
— Mitähän se sitten olisi? kysyi Pirit-Anni.
— En tiedä, mutta jotakin se on… jotakin, joka on hänestä tärkeämpää kuin Ruijassa-olo, jossa hän muuten ansaitsee sievät rahat joka kesä.
— Millä hän ne ansaitsee? kysäisi Kaarina.
— No toimellansa… noidanviralla. Häntä tarvitsevat niin hyvin lantalaiset kuin lappalaisetkin, kauppiasten emännistä alkaen kurttunaamaisiin lapinämmiin saakka.
— Onko Jouni todella niin kuuluisa noita kuin sanotaan?
— Kyllä hän kuuluisa on, vaikka ei vedäkään vertoja Staalo-Oulalle, jonka sanotaan jättäneen taitonsa perinnöksi, kertoi Erkki. — Hän oli todella noita, joka pystyi mihin hyvänsä.
— Isä on kerran omin silmin nähnyt hänen taitoaan, sanoi Juhani.
Kaarina tuli uteliaaksi ja pyysi Erkkiä kertomaan.
— Mitäpä noista vanhoista asioista, esteli Erkki ja outo tuli välähti hänen silmissään.
— Kertokaahan! Olisi hupaista kuulla.