Lappalainen teki työtä käskettyä ja yks' kaks' vingahti suopunki ilmassa Maunua kohti. Mutta tämä piti varansa heittäytyi syrjään ja huitaisi viikatteella suopungin poikki. Mutta tuskin hän oli siitä selvinnyt, kun jo toinen suopunki suhahti ilmassa. Se sattui ja solahti Maunulle nilkkoihin. Voimakas tempaus, ja Maunu lensi selälleen lappalaisten kiskoessa häntä luokseen.
— Apuun! karjahti Maunu koettaen tarrautua heinikkoon kiinni mutta se ei auttanut. Heinätukot irtaantuivat juurineen, ja Maunun pää kynti syvää vakoa niityn pehmeään pintaan.
Silloin juoksi Juhani esiin ja katkaisi yhdellä iskulla suopungin.
Maunu tempaisi suopungin pään nilkoistaan ja juoksi viikatteensa luo.
Paidan selkä oli haljennut ja pään takaosa oli tahraantunut mutaan.
Hänen silmänsä veristivät ja suupielet olivat vaahdossa. Tarttuen
viikatteeseensa hän lähti juoksemaan nimismiehen miehiä kohti.
— Te perkeleet ja salakavalat heittiöt! huusi hän, niin että metsä raikui. — Nyt koetetaan, onko miehen pää yhtä löyhässä kuin heinämätäs!… Koranukset!… lurjukset!
Lappalaiset suorivat pakoon, ja nimismies näki parhaaksi seurata heidän esimerkkiään. Hän harppasi pitkin askelin niityn poikki ja hävisi metsään, jossa naisten huudot kajahtelit hätäisinä ja kimakoina.
— Maunu! huusi Erkki. — Älä mene! Tule takaisin!… Maunu hoi!
Maunu pysähtyi huohottaen metsän laitaan ja palasi takaisin kalpeana ja hengästyneenä.
— Niistä ollaan nyt selvät, sanoi hän ja ääni vapisi.
— Pakoon koko joukko kuin lammaslauma. Olisinpa halunnut saada
Martinpojan kynsiini. Olisin vähän parkinnut hänen selkänahkaansa.