— Mutta onhan kastaja-emo antanut sinulle uuden nimen?
— On kyllä… Viime talveen saakka kutsui isäkin minua Aslakiksi, mutta nyt on hänkin ruvennut käskemään: "Johannes! Johannes!" koska sen nimen herr' Vuolevi on minulle antanut. Entinen nimi oli syntinen, sanoi äiti, eikä hän koskaan sitä käyttänytkään.
— Onko "Sorvekin" syntinen nimi? kysyi harmaasilmäinen.
— On kai… en tiedä sentään… Onko se papin antama?
— Ei.
— No sitten on.
Harmaasilmäinen katseli toveriaan suu auki.
— No mutta kuule! Antavatko vainajat nyt sinulle rauhan, kun olet
Johannes?
— Antavatpa kyllä! sanoi toinen ja iski sauvalla veteen, niin että se pienen sadekuuron lailla ryöpsähti silmille. — Se on pakanuutta semmoinen usko, on äiti sanonut.
— Onko sinun äitisi papin uskossa?