— Niin juuri!
— Kuulepas, minäkin osaan! Osaan pappia itseään!
— Hee-er Vuo-levi, pa-ha pap-pi, voiaa naa-naa, ran-nas-sa is-tuu…
— Pojat, tulkaapa tänne! huudettiin samassa rannalta.
— Äitisi kutsuu, huomautti Sorve.
— Lähde sinäkin! Pyydämme häntä kertomaan hauskan sadun, kehoitti
Johannes.
Se oli toisestakin mieleen, ja pojat lähtivät yhdessä. Ulkona kodan edessä seisoi Pirita Päiviö ja hymyili ystävällisesti pojille.
— Mennäänpä sisään. Minulla on teille vähän puhumista, sanoi hän.
Pojat kömpivät kotaan Piritan perässä. Pierra Päiviö paikkasi verkkoa kodan perällä, ja Inka, Aslak Omman vaimo tuuditteli polvellaan komsiota, jossa äännähteli muutaman kuukauden vanha miehenalku. Hän koetti saada lasta nukkumaan ja lauloi yksitoikkoisella äänellä.
— Muurahainen pieni, toveri, toveri, tulepas, tulepas, vedäpäs, vedäpäs, lapsonen hiuksista järveen.