— Tekee kyllä siinä, että opettaa noin pienelle syntisiä lauluja.
— Mutta, väitti poika, hänpä on tehnyt minulle pikku ahkionkin.
— Niin vain, mutta se ei silti puolusta häntä siinä, että on opettanut sinulle tuollaisen ruman joiun.
Pojat katsoivat toisiinsa, ja pikku Johannes oli hyvin vakava. Hänen katseensa näytti selvään huomauttavan, että "enkö jo sanonut sinulle?"
— Kuunnelkaapa, kun muistelen teille tapauksen, josta on jotakin oppimista, sanoi Pirita. — Muistatteko vielä Antras-Niilaa, joka oli meillä renkinä kauan?
Hänet muistivat pojat varsin hyvin.
— Muistattehan, että Niilalla oli vain yksi silmä?
Senkin pojat muistivat.
— No niin, sanoi Pirita. — Niila oli poikasena ylimielinen ja pilkkasi kerran Ruijan pappia, joka oli torunut häntä, koska hän ei osannut lukea. Käski papin mennä manalaisia luettamaan ja sanoi haluavansa nähdä, osasivatko ne parein kuin hän. No niin, hän saikin sen nähdä.
Pojat tulivat uteliaiksi ja kuuntelivat jännityksellä. Toisetkin kodassa olijat valmistausivat kuulemaan Piritan tarinaa. Inka laski syrjään komsion, jossa pienokainen nyt nukkui, ja Pierra veti esiin piippunsa.