Pitkin harjun rinnettä, joka vähitellen yleni rantapenkereestä, astui verkalleen juhlapukuista väkeä kylää kohti. Ne olivat lappalaisia, jotka palasivat Päivän kunniaksi vietetyltä uhrijuhlalta. Miehet kulkivat etumaisina, ja heitä seurasi vähän jälempänä joukko naisia, jotka olivat olleet miehiä saattamassa ja jääneet sitten odottamaan heidän paluutaan Passevaaran uhripaikalta, jonne naiset eivät saaneet tulla. Muutamilla heistä oli käsivarrellaan komsio toiset kantoivat pienempiä lapsia selässään. Poikaset ja tyttöset, jotka jo hyvin kynnelle kykenivät, tepastelivat viimeisinä. Useimmille heistä oli tämä retki ollut sangen merkillinen. Sillä uhrimiesten palattua naisten leiripaikkaan oli pantu toimeen kastejuhla, jolloin Sigga-muori, Kopara-Niilan vaimo, oli kastanut uudelleen jokaisen lapsen, joka siihen saakka oli kulkenut papin antamassa nimessä.
Joukon edellä astui Paulus-Jouni avopäin kanervaseppele päässä.
Kun he olivat ehtineet lähemmäksi kylää, antoi Jouni merkin. Miehet virittivät laulun, johon naisistakin yksi ja toinen vähitellen yhtyi. Laulu, joka pikemminkin muistutti loitsua, kaikui juhlallisen vakavana Jounin johtaessa sitä äänellään:
— Kuullos meitä suuri Bäive, Ibmel alma[15] auttajamme armas heimomme Jumala, voiaa naa-naa… nyt kun luoksesi tulemme, rukatamme[16] rukouksin, aivan kauniisti anomme: voiaa naa-naa… Kaitse, Bäive, heimoasi, saamekansaasi saattele, voiaa naa-naa… onnen tietä astumahan, käymähän lykyn palasta,[17] voiaa naa-naa… Siunaa karja karttuisasti, elo[18] ehtyvä enennä, anna kauniit kantovuodet, säilyvuodet jo ehommat, voiaa naa-naa… että näillä tuntureilla, näillä tunturitutuilla kasvaisi koparakarja, poro kauniskarvallinen, voiaa naa-naa… sakenisi sarvipäistä, sarvipäistä, pintaselkää, silkkiturpaista tuhosti, voiaa naa-naa… näillä tunturitutuilla, näillä mailla mairehilla, voiaa naa-naa… tulis runsaasti runoja,[19] viljavasti vaatimia,[20] kerot[21] täydet kermiköitä,[22] vuongeleita[23] vuomat täydet, voiaa naa-naa… Saisit silloin, suuri Bäive, Ibmel ikuinen Jumala aina aulihit osasi, uhrijuhlat juhlalliset voiaa naa-naa, voiaa naa-naa, Kuullos meitä, suuri Bäive, armas heimomme Jumala!
Juhlavieraat saapuivat kylään ja kävivät tervehtimään kotiväkeä. Aslak Omma riensi vaimonsa luo, mutta tämä otti hänet jokseenkin kylmästi vastaan ja katseli miestään puolittain surullisena, puolittain halveksuen.
— Oletko nyt mielestäsi pyhempi? kysyi hän.
Aslak joutui vähän hämilleen.
— Älä puhu niin, Inka! Meillä on ollut hauskat juhlat, ja jumalat ovat antaneet hyviä lupauksia.
— Pyh! Luuletko sellaisiin olevan taikaa?
Jouni oli kuullut Ingan halveksivan vastauksen. Hän astui nuoren parin luo ja lausui moittivasti: