Mutta Jouni ei vastannut mitään, käänsi vain päänsä pois.
* * * * *
Aamulla varhain kantoivat miehet Jounin rantaan. Venheet lähtivät hiljaa solumaan myötävirtaa Enontekiön kirkkoa kohti.
Lapinkylä oli kuin kuollut.
XIII
Venheet kiitävät hyvää vauhtia lyhyitä nivakappaleita alas. Etumaisena laskee Sirman venhe, jota ohjaa Pekka Maunu, Erkki Maunun vanhin poika, Maunun ja Juhanin veli. Perässä viilettää Tulinkisuvannon Tuomas tanakkana ja leveäharteisena, ohjaten raskaassa lastissa olevaa alustaan papin venheen näyttämää suuntaa. Oli varhainen aamu, ja aurinko lähetti juuri ensimmäisien tervehdyksensä yökasteesta kimalteleville joen rannoille. Miehet olivat olleet yötä Pätikkäkosken alla, johon illalla olivat saapuneet. Edellisenä päivänä he eivät olleet kulkeneet kuin neljä peninkulmaa arviolta. Venheiden muotkiminen oli vienyt runsaasti aikaa. Varsinkin Lammaskoski oli kysynyt kovia ponnistuksia. Venheet oli täytynyt laskea nuoralla alas, perätauossa, yksi miehistä venheessä ja toiset maalla pidättämässä. Eikä Jouniakaan oltu saatettu silloin venheessä kuljettaa. Siksi kovassa lastissa ne olivat jo ennestään. Oli pitänyt paareilla kantaa, ja sekin oli hidastuttanut jonkin verran. Illalla oli ollut viimeinen ponnistus Pätikässä, jossa venheet oli pitänyt vetää maitse, sillä laskemalla oli mahdoton päästä jyrkkäputouksista, kuohupäistä kurkkiota eheänä alas. Se olisi ollut yhtä kuin varma kuolema.
Sirman venheessä souti kaksi veljestä, Antti ja Aapo Palojoensuu, jotka samoin kuin Tulinkisuvannon Tuomaskin olivat olleet kesäpyynnillä Ruijassa ja nyt palailivat papin venheessä kotiaan, joka oli viisi peninkulmaa alempana kirkkoa. Herra Olaus makaili keskellä venhettä jauho- ja suolasäkkien päällä seuraten jännityksellä perässä laskevaa alusta, jonka pysty kokka halkoili sulavasti aaltoja. Siinä venheessä oli Paulus-Jouni.
— Siinä menivät Vuokkasennivat, ja nyt on taas edessä ankarampi soutu, virkahti Pekka silmäten taaksensa. — Pelkäänpä, että Kelottijärvi nyt kiskottaa, kun sattui vastatuulikin ja raskas lasti vielä.
Noin tunnin kestäneen soudun jälkeen välkähteli jo edessäpäin Kelottijärven laaja ulappa, jolla vinha vastatuuli ajeli teräviä, pystypäisiä aaltoja. Venheet soluivat raskaasti järveen, ja nyt saivat soutajat tiukentaa vetojaan.
Kesti melkein kolmisen tuntia, ennen kuin runsaasti puolta peninkulmaa pitkä järvi oli halaistu. Aurinko oli jo korkealla ja paistoi suoraan soutajia selkään raukaisten hikipäissään ponnistelevia miehiä.