— Ka, miespä hyvinkin… Mutta mitä sanoo vanha sananlasku? "Silloin on aika joutavassa, kun on pappi soutamassa." Heh!
— Sitä se minäkin… virkahti Antti.
— No, miten haluatte… Kyllähän minä tässäkin hyvin… sanoi herra Olaus venytellen. — Mutta — jatkoi hän vilkastuen — ajattelin äsken Jounia. Hän ei ole syönyt juuri mitään koko aikana.
— Ei näkynyt maistuvan ruoka vielä aamullakaan Tarjosin äijärievulle kappaleen lihaa, mutta ei ottanut. Vilkaisi vain vihaisesti kulmainsa alta.
— Söi se sentään vähän, huomautti herra Olaus. — Mutta se oli aivan liika vähän aikamiehen muonaksi. — Aikoneekohan tappaa itsensä nälkään?
— Mutta jos sen ei sisu anna? yhtyi puheeseen Antin veli Aapo. —
Minusta se näytti illalla olevan kovin mustissa mietteissä.
— Kummako se? Pitkä on miehellä matka…
— Mihin se viedään? kysäisi Antti.
— En tiedä vielä varmaan… Luultavasti Hernösandiin taikka
Tornioon…
Miehet vaikenivat. Venhe liukui hyvää vauhtia väkevää myötävirtaa. Jyrkkä Kelottiluspa oli laskettu, ja edessä pauhasi Liinakurkkio kappaleen matkan päässä.