— Eikö lasketa rantaan? huusi Tuomas toisesta venheestä. — Tekisi jo mieli tulille.
— Samaa olen minäkin tässä ehdottanut! huusi herra Olaus vastaan. — Pekka, käännä rantaan! Mitäpä paranee. Syödään ja annetaan sitten mennä yhtä vauhtia kirkolle.
Pekka seurasi kehoitusta. Muutaman aironvedon päästä kolahti kokka rantakiville.
— Syödään sitten… yhdentekevää… Vaikka olisi kai tässä vielä jaksettu…
Miehet ottivat eväslaukkunsa ja nousivat törmälle. Pian oli tuli tehty, ja he hääräilivät sen ympärillä, mikä kalaa paistaen, mikä kärventäen kuivattua poronlihaa. Herra Olaus otti laukustaan kappaleen leipää ja poronlavanpuolikkaan ja kehoitti Pekka Maunua seuraamaan itseään. He menivät venheelle, jossa Jouni makasi.
— Päästä vangin kädet! käski herra Olaus. Pekka päästi köyden ja auttoi Jounia istumaan. Herra Olaus ojensi hänelle leipäkappaleen.
— Syö! sanoi hän käskevästi.
Mutta Jouni katsoi häntä vihasta leimuavin silmin ja vastasi äkäisesti:
— Syö itse! En halua ruokiasi!
Sirman otsalle kohosi pilvi ja hänen silmissään välähti pidätetty suuttumus.