Keskustelu katkesi. Mutta jokainen pohti yhä samaa asiaa. Ja vähitellen vakaantui epäluulo uskoksi, jota ei mikään saanut järkkymään.
— Kun ajattelee, että Pekka, vanha koskimies, hukkuu tässä, melkein kotinsa kynnyksellä, koskessa, jota on lukemattomia kertoja laskenut, niin…
Tuomas ei lopettanut lausettaan, ja jokainen ymmärsi, mitä hän tarkoitti.
* * * * *
Alakuloisina soutivat miehet, kun venheet taas parin tunnin kuluttua työnnettiin vesille. Ei virkattu monta sanaa. Pekan äkkinäinen kuolema kammitsi kielet.
Suvannon alapäässä kellui jotakin mustaa veden pinnalla. Tuomas huomasi sen ensimmäisenä ja huusi papin venheeseen:
— Tuolla ajelehtii jotakin. Soudetaanpa katsomaan.
Soudettiin.
Kun päästiin paikalle, huomattiin kelluva esine viinanassakaksi, joka oli ollut herra Olauksen venheessä.
— Katso vain! Tänne saakka kulkenut… ja aivan ehyt! huudahti
Tuomas, ja painunut mieliala virkosi hetkiseksi.