— Ei tarvitse herr' Vuolevin aivan tyhjänä tulla kotiin… yritti joku, mutta säikähti samassa omaa puhettansa ja vaikeni. Eikä kukaan jatkanut keskustelua, vaan äänettömyyden vallitessa soudettiin eteenpäin.
Viimeiset kosket laskettiin onnellisesti. Ei ollut enää jäljellä muuta kuin lyhyt, mutta jyrkkä Vikkuri. Kun se oli tultu alas, päästiin suvannolle, jonka oikealla rannalla sijaitsi Erkki Maunun uudistalo.
Laskettiin rantaan ja noustiin verkkaan taloon. Jouni jätettiin venheeseen Antin vartioimana.
Pieneen, puolen kyynärän korkuiseen ikkuna-aukkoon ilmestyi uteliaina tirkisteleviä lasten päitä toinen toisensa jälkeen.
Miehet astuivat pirttiin. Lapset pujahtivat piiloon, mikä minnekin. Erkki-vanhus veisteli viikatteen vartta, ja Juhani tervasi pieksuja lieden ääressä. Paksu savukerros leijaili laessa, ja sen läpi kuulsi päivänvalo himmeänä avonaisesta reppanasta. Savukerroksen alapuolella surisi sääskiparvi inisten yksitoikkoista säveltään. Vanha, ryppykasvoinen muori kyykötti sauvaansa nojaten peräseinällä olevan lavitsansängyn reunalla, ja nuori, noin kolmenkymmenen ikäinen nainen tuuditti katto-orresta matalalla riippuvaa komsiota. Se oli Pekan vaimo Kustaava.
— Hyvää iltaa! lausui herra Olaus ja ääni vavahti. Erkki-vanhus nousi kättelemään.
— Terve, terve! Nytkö se herr' Vuolevi jo palaa? Emme odottaneet näin varhain… Ja meiltä kun on vielä heinäkin keskessä. Vasta eilen pääsimme Suomen puolen niityistä…
Sirman sydäntä kirveli. Mistä hän saisi rohkeuden surullisen uutisensa kertomiseen?
— Ja papilla on mukana useampia miehiä. Mihinkäs meidän Pekka on jäänyt, kun ei palaakaan papin matkassa? puheli Erkki työntäen viikatteensa kiukaan taakse. Siellä hän huomasi uteliaita, pyöreitä silmiä ja lisäsi leikkisästi:
— Vai sinne ne vekarat taas ovat paenneet! Tulkaa esiin pappia tervehtimään!