Kustaava lyyhistyi penkille ja peitti käsillä kasvonsa. Kyyneleet valuivat vuolaina hänen sormiensa lomitse ja tipahtelivat syliin.
Lapset olivat pelästyneinä hiipineet kiukaan takaa esiin ja kerääntyneet äidin ympärille.
— Jopa tuli vahinko! valitti Erkki ja hänen leukansa tutisi. — Meni mies parhaassa iässä…
Ja hän pyyhiskeli silmiään ryppyisellä kämmenseljällä.
Vanha muori oli noussut seisomaan. Nojaten sauvaansa hän katsoi pienillä, tuikkivilla silmillään pappia, joka istui penkillä kalpein, verettömin kasvoin. Ojentaen laihan kätensä Sirmaa kohti hän huusi värisevällä äänellä, joka soi herra Olauksen korvissa kuin tuomion pasuuna:
— Johan minä olen aina sanonut, että papin retkillä se Pekka vielä surmansa kohtaa! Kovin olet pahaonninen, herr' Vuolevi! Ja nyt on ennustukseni täyttynyt!
Hän astui pari askelta eteenpäin ja jatkoi:
— Kirottu ole sinä, pappi, joka riistit vanhalta äidiltä pojan, vaimolta miehen ja lapsilta isän!… Ole kirottu… kolminkertaisesti kirottu!
Erkki kavahti pystyyn ja talutti vaimonsa sänkyyn.
— Älkää, herr' Vuolevi… pyyteli hän silmät kyynelissä. — Muori on ollut jo pitemmän aikaa heikko…