Nimismies katseli häntä ihmeissään. Mitähän se nyt mietti? Juovuksissako? Hän tarkkasi Sirmaa tuimasti ja tajuttuaan, että hänen tuli lausua arvostelu toisesta, hän ojentihe ja vastasi varmasti:
— Niinkuin sika!
— S-sika? Se tuli kimeällä äänellä. — Jaahah! Kyllä tunnen sinut, sinä vanha kettu… sinä kruunun myyrä!… Mutta enpä tuosta suutu. — Tiedätkö, Jenssen, miksi minä juon?
Se lausuttiin virallisesti, pää kallellaan.
Siinä oli nimismiehelle uusi pulma. Mitähän hän nyt vastaisi? Vanhastaan hän tiesi, ettei Sirmaa tuolla päällä ollessa ollut hyvä suututtaa. Hän katsoi parhaaksi olla vaiti.
— Ahaa! lausui Sirma ja iski Jenssenille silmää. — Sinun järkesi kohtasi ylimenemättömän paikan. Tiedätkö, miksi minä juon? — Juu, minä osoitan mieltäni… demonstreeraan… konsistoriumia vastaan.
Jenssenin hikiset kasvot osoittivat täydellistä käsittämättömyyttä.
— Katsopas, Jenssen, ne Hernösandin herrat kirjoittavat minulle aina niin karskisti ja komentavasti… En muka saisi mennä Ruijaan, vaan tulisi minun kyyhöttää Lätäs-enon suussa, niinkuin munkin luostarissa… Mutta minäpä haluan nähdä maailmaa, Jenssen… ja minä tulen siis tänne… Ja kuta enemmän minua kielletään, sitä äkäisempi olen lähtemään… Minä olen siinä kohden niinkuin kovapäinen poro: kuta enemmän sitä pidätät, sitä tuimemmin se tolvaa… Nyt viime keväänä kirjotti Anzenius… se lihava lallus… että Ruijanmatkoista oli tehtävä loppu… Ja sekö minua kiukutti! Donnerjeeveli! Kiukutti niin, että kolmantena päivänä läksin! Ei muuta kuin raito kuntoon… ja ann' mennä vain, niin että korvissa soi! — Nyt ovat porot meikäläisten tokassa, ja syksyllä vien raidon takaisin… täynnä tavaraa… Lähetin sanan Jukkasjärven papille, että saa tulla tullaamaan, jos haluttaa… Kuule, Jenssen, kumpi on suurempi synti: sekö, että pappi myy… vai se, että hän juo?
— Riippuu siitä, mitä pappi myy.
— No viinaa, totisesti!