— En luulisi…
— No sitten ei ole hätää. Ole tässä yötä ja lähde aamulla varhain.
Jounin epäluulo vahvistui. Aslak koetti viivyttää häntä. Tiesi vaikka olisi ainakin joku nähnyt hänet kirkolla, ja veisi sanan papille, joka tuossa tuokiossa olisi täällä.
— Vai 150 markkaa! Vähänarvoisenapa pitävät minua, sanoi hän ivallisesti. — Ei sinulla, Aslak, taitaisi olla halua ansaita palkintoa?
Aslak katsoi häntä hämillään ja punastui:
— Mitä tarkoitat?
— No, että sinunhan sopisi ansaita tuo summa. Saisihan sillä parikymmentä vasikkaa, enemmänkin. Voithan ottaa minut nyt kiinni… tahi ampua… tuossahan on pyssy nurkassa… Eikös se ollut "elävänä tahi kuolleena"?
— Ettäkö minä haluaisin saada sinun päärahasi? Älä nyt puhu joutavia, Jouni! En minä vielä niin huono mies ole, että pettäisin vanhan toverini!
— Niinkö on?
— Niin on! Usko jos tahdot! — Vai että minä sinun päärahojasi…?
Bärgalak! Niin huonona miehenäkö pidät?