— Mene apuun, suntio, että saadaan sidotuksi! huusi Sirma suntiolle, joka kalpeana oli seurannut taistelun kulkua. Suntio juoksi hätääntyneenä paikalle ja ojensi hihnan.
— Sinullako se olikin? sanoi Maunu läähättäen. — Nyt tämä peijakas pääsee! jatkoi hän rynnistellen maassa makaavan Jounin kanssa, joka yritti tempautua irti hänen otteestaan. — Ole koreasti siinä, tahi lyön hampaat kurkkuperääsi! Etkö tottele, vietävä! Tuosta saat!… Vai puremaan aiot…!
Maunu iski nyrkillä Jounia suulle. Kirkas, punainen veri purskahti hangelle, ja Jouni hellitti hampaansa Maunun kädestä, johon oli pureutunut kiinni.
— Pidä päästä kiinni, sillä aikaa kun minä sidon kädet! huusi Maunu suntiolle. — Se vietävä puree kuin ahma.
Suntio totteli kehoitusta, ja pian oli Jouni saatu köysiin. Hän makasi avutonna kyljellään, suu vaahdossa ja silmät verestäen. Huuli oli turvonnut Maunun lyönnistä, ja veri tippui hiljalleen suusta, värjäten lumen punaiseksi. Hänen rintaansa paisutti suunnaton raivo, joka uhkasi aivan tukehduttaa hänet.
Aslak Omma oli tällä välin kömpinyt kodastaan ja katseli ihmetellen maassa makaavaa Jounia. Hänestä tuntui koko tapaus pahalta unelta. Hän oli aivan ymmällä. Sen hän tajusi, että Jouni oli nyt hukassa. Hämmästys ja pelko, johon sekaantui epämääräistä säälintunnetta, täytti hänen mielensä.
— Siit! ärjäisi hän koirille, jotka haukkuivat yhteen ääneen ja kiersivät miehiä tapaillen kiinni peskin helmuksista.
— Olisit äsken usuttanut ne noiden kirottujen päälle, jotka hyökkäsivät kimppuuni kuin salakavalat hukat! sähisi Jouni sylkäisten pitkän verisyljen hangelle. — Mutta eihän sinussa ole miestä! Raukka olet, suuri raukka, joka et todella ansaitse muuta kuin virsikirjan käteesi pyssyn ja suopungin asemesta! Senpävuoksi syököön hukka laumasi ja polttakoon tuli kotasi, sinä katala luopio, joka olet hylännyt isäisi uskon ja heittäytynyt papin orjaksi! Ole kirottu, sinä ja sinun jälkeläisesi!
— Pidäpäs nyt suusi koreasti kiinni! Sinä olet nyt meidän vallassamme, lausui Sirma kuivasti.
— Teidän vallassanne! huusi Jouni hammasta purren. — Muista pappi, etten koskaan jää sinun valtaasi! Sinä et ole saapa sitä nautintoa, että näkisit Paulus-Jounin lähtevän viimeiselle matkalleen, et sinä ilmoisna ikinä…!