Korkealla jokitörmällä, peninkulmaa alempana Enontekiön kirkkoa, on Suonttavaaran talo, jossa asuu nimismies Maunu Martinpoika. Naapureita ei ole lähistöllä, lukuunottamatta ympäristössä liikkuvia lappalaisia, jotka pystyttävät kotansa milloin minnekin, välistä melkein talon kuuluville, väliin kauemmas sisämaahan. Kaksi peninkulmaa alempana nimismiehen taloa on Tulinkisuvannon yksinäinen uudistalo. Se on lähin lantalaisnaapuri sillä suunnalla.
Mutta vaikka nimismiehen talo onkin niin ypöyksinään suuren jokisuvannon varrella, on se siitä huolimatta liikepaikalla. Nimismiehen pihasta lähtee valtatie talvisaikaan Jukkasjärvelle, joka on lähin suurempi kylä eteläpuolella Enontekiötä. Sinne on kymmenen peninkulman taival yli puuttomien tuntureiden ja silmänkantamattomien vuomien. Mutta tie on hyvin viitoitettu, sillä sitä myöten käy kaikki liikenne eteläänpäin. Sitä ajaa esivalta joka talvi Enontekiöön, sitä kulkevat virstan pituiset veroraidot, joilla lapinvero kyyditään lähimpään maaherrankaupunkiin, Tornioon. Se kootaan nimittäin kaikista pohjoispitäjistä Suonttavaaraan, josta Enontekiön nimismies lähettää sen etelään. Sitä varten onkin talon kolmelle sivulle rakennettu suuria aittoja, joissa kruununsaatavia säilytetään. Ne muodostavat asuinrakennuksen kanssa jykevän neliön, niin että talo näyttää jonkinmoiselta linnoitukselta.
Käräjäin jälkeisen päivän iltana istui nimismies Paulus-Jounin kanssa pirtissä tupakoiden ja tarinoiden. Nimismiehen vaimo, lihava Saara-emäntä, kantoi ruokia pöydälle. Lapset leikkivät lattialla poroja. Yhdellä oli kaulassa poron länget ja toinen istui kumoonkäännetyllä jakkaralla Jounin kintaat kädessä ja ajoi. Iloinen, vilkas puheenpajatus kävi leikin ohella.
Emäntä sytytti talikynttilän ja vei sen pöydälle. Sitten hän veti reppänän auki, että keitinsavu pääsisi ulos.
— Hiljempaa, sikiöt, että kuuluu muidenkin ääni! torui hän lapsia ja lisäsi kääntyen miehiin:
— Nyt olisi ruoka valmis.
— Lähdetäänpä haukkaamaan, kehotti nimismies Jounia. — Eiköhän sinullekin maistune ruoka vähän paremmalta nyt, kun olet jälleen oma herrasi?
— Huonot niestat[7] olikin vanginkuljettajalla, nauroi Jouni. — Vaivainen poronlapa, jota yhdessä kalusimme, ja surkean mustaa pettua… Eipä se juuri syötättänyt.
— Niin, nyt olet taas vieraanani, vaikka äsken sainkin siitä nuhteet papilta ja vielä itse oikeuden edessä, lausui nimismies hymyillen asettuessaan istumaan leveän, ristikkojalkaisen pöydän taa. — Ei taitaisi herr' Vuolevi pitää tästä näystä, lisäsi hän, iskien silmää Jounille.
— Eipä kyllä. — Jouni veti suuren siian eteensä ja leikkasi sen keskeltä poikki. — Sisua on sille miehelle Jumala antanut, niinkuin sopulille… Jos olisi vähän suurempi kooltaan, niin sitä pelkäisi…