— Eikö tämä puku ole mielestäsi kaunis? kysyi hän.
— Eikö mitä! Sitähän pitävät vain lappalaiset. Se puku, joka on aitan luhdissa, on paljon kauniimpi. Olen sitä katsellut joka kerta, aitassa käydessäni. Niin hieno ja soma… ja sellaiset hervat[8]…!
— Minä pidän tästä puvusta, sanoi Kaarina nostaen padan tulelta. — Tämä sopii täällä. Miten luulisit minun voivan luhdissa olevaa pukua käyttää keittäessäni? — Ja entä sitten navetassa?
— Etkö ole sitä koskaan pitänyt?
— Kyllä, silloin kun olivat minun hääni.
— Silloin olisin tahtonut nähdä sinut, sanoi tyttö ihaillen.
— Vai olisit…? Kaarinan kasvoille lensi onnellinen hymy ja hän vaipui muistoihinsa.
— Heinitäpä nyt kengät valmiiksi herra Olaukselle, sanoi hän hetken päästä havahtuen.
Tyttö ryhtyi työhönsä ja oli tuokion kuluttua kerinnyt.
— Nyt ne ovat valmiit, sanoi hän ja puisteli heinät sylistään.