— Vie ne nyt tupakamariin.
Tyttö riensi täyttämään käskyä. Hetkisen kuluttua hän palasi ja virkkoi hengästyneenä:
— Paulus-Jouni ajoi pihaan!
Kaarina riensi ikkunaan ja hänen sydänalassaan sykähti niin omituisesti. Hän varjosti kädellä silmiään, mutta ulkona oli vielä siksi hämärä ja niin paljon usvaa, ettei hän erottanut mitään. Portailta kuului askeleita, ja Kaarina kuulosti, menisivätkö ne tupaan. Mutta ei! Askelet lähestyivät pirtin ovea ja säikähtyneenä hän vetäytyi karsinaloukkoon.
Ovi aukesi ja Jouni astui sisään.
— Hyvää huomenta! lausui hän reippaasti. — Jopa on papin emäntäkin noussut.
Hän astui Kaarinan luo ja ojensi kätensä.
— Burist! Terve! sanoi hän katsellen hymyillen säikähtynyttä naista.
— Mitä, pelkäätkö minua? Älähän, älä pelkää. En pahoja tahdo… Onhan tietäjä minua voimakkaampi talossa. Mitäpä voisinkaan, jos tahtoisinkin. Mutta enhän tahdokaan, en, en…
— Mene pois täältä! lausui Kaarina arasti, katsellen vapisten Jounin mustiin silmiin.