Kaarina riensi pirttiin iloissaan, että oli selviytynyt vaarallisesta vieraastaan. Sydän löi kiivaasti ja posket punoittivat.
— Onko herra Olaus käynyt pirtissä? kysyi hän palvelustytöltä.
— Ei ole. Kysyi vain äsken, kun vein pesuvettä, onko emäntä sisällä.
— Mitä sanoit? — Hän katsahti pelästyneenä tyttöön.
— Sanoin, että olit mennyt ulos. Kaarina huokasi helpotuksesta.
— Se oli hyvä! sanoi hän. — Älä puhukaan herra Olaukselle mitään siitä, että Jouni on käynyt täällä.
— En tietysti, kun sinä käsket…
— Katso, ei herra Olauksen tarvitse sitä tietää.
— Ka eipä tietenkään…
Saatuaan aamiaisen valmiiksi, lähti Kaarina tupaan. Herra Olaus oli jo täysissä pukimissa ja istui pöydän ääressä kirjan yli kumartuneena. Kaarina istahti pöydän päähän ja katseli ihaillen miehensä tarmokkaita piirteitä. Olaus oli kaunis ja miehekäs, ja varsinkin papin puku sopi hänelle erinomaisesti. Kaarinan sydän lämpeni ja hän laski hyväillen kätensä miehensä kädelle, joka lepäsi pöydällä.