Paitsi Tornion porvarien tavara-aittoja, jotka olivat hajallaan siellä täällä pitkin kirkkomäkeä, kyyrötti kirkon ympärillä ryhmä kirkkotupia. Viikon, välistä useammankin, ne olivat autioina, mutta savusivat iloisesti sunnuntaisin ja semminkin suurempina juhlina kun lapinkansa kirkolle saapui.
Nytkin, mainittuna pyhän Andreaan aamuna, savusi siellä täällä joku tupanen. Useimmat olivat kuitenkin autioina, sillä suuri osa seurakuntalaisia oli Ruijassa, Antinmessun aikana pidettävillä markkinoilla.
Erään kirkkotuvan edustalla seisoskeli kaksi lappalaista ja katseli, kuinka pappi ja lukkari tarpoivat vahvassa lumessa. Edellisellä viikolla oli vallinnut ankara pyry, joka oli vahvojen nietosten alle peittänyt koko tienoon. Varsinkin kirkon ja pappilan välille oli kerääntynyt suuria kinoksia. Pappi oli vajonnut muutamaan sellaiseen, ja lukkari kiskoi häntä parastaikaa ylös. Mutta vahvasti puettua miestä näytti olevan vaikea saada yht'äkkiä irti. Tätä puuhaa katselivat miehet mielissään ja toinen heistä virkkoi:
— Olisi soma tietää, montako manausta herr' Vuolevi nyt laskettaa.
Toinen naurahti, mutta ei vastannut mitään. Seurasi vain jännityksellä lukkarin ja papin ponnisteluja kinoksessa.
Nyt pääsi kuitenkin pappi lukkarin avulla ylös ja samassa rupesi pikkuinen kello soimaan. Lappalaiset katsoivat toisiinsa ja nauroivat, katsahtivat sitten tapuliin ja nauroivat. Heistä oli tuon äskeisen kohtauksen jälkeen vaikea päättää, mitä soitto tarkoitti. Tuntui kuin olisi kello riemuinnut siitä, että "nyt on pappi irti, nyt on pappi irti". Taikka oliko sen tarkoitus huomauttaa kirkkomäellä seisoville, että nyt oli hauska välikohtaus unohdettava ja jokaisen tuli valmistautua tervehtimään pappia, joka punakkana ja hengästyneenä tarpoi mäkeä ylös. Lappalaiset tulkitsivat kellon soiton viimemainitulla tavalla, sillä he paljastivat vakavina päänsä, kun pappi saapui kirkon eteen.
— Hyvää päivää! Tässäkö ovat kaikki kirkkomiehet? kysyi herra Olaus pyyhkien hikeä otsaltaan.
— Jumal' antakoon! Tässä lienevät…
— Eihän tuvissa vain ole ketään?
— Tiesi vain, herr' Vuolevi, liekö…