Sirma lopetti jumalanpalveluksen saarnatuolista ja astui sakaristoon.
Hän huomasi lakit pöydällä ja hänen suunsa vetäytyi hymyyn.
Katsohan vaan! Kokonaista kuusi lakkia.
Joo. Meinasivat trollit vastustella, mutta sain minä ne kumminkin…
Suntio otti lakit yksitellen ja ilmaisi omistajat. Tuossa on Aslak
Omman, virkkoi hän ja pyöritti saukonnahkareunuksista kädessään.
— Yritti pakoon, mutta sain kiinni… Siltä pitää herr' Vuolevin
määrätä suurempi maksu. Vastustelee usein… ja kiroilee…
Lakit katsottiin ja Sirma nousi saarnatuoliin julistamaan, että lakkien omistajat saavat käydä ne perimässä sakaristosta.
Lappalaiset tulivat. Heitä oli vain viisi. Sirma huomasi sen.
— Missä on Aslak Omma? kysyi hän tuimasti.
— Ei aikonut välittää reuhkasta, vastasi muuan miehistä.
— Kyllä minä opetan välittämään! Saa sakkoa ensi käräjissä kaksinkerroin, jollei tule sitä illalla pappilasta noutamaan. Lukkari antaa hänelle siitä tiedon, lisäsi hän lukkariin kääntyen.
— Ja te toiset! jatkoi hän luoden ankaran katseen edessään seisoviin lappalaisiin. — Kuinka monta kertaa teille on sanottu, ettei saa jäädä kirkkotupiin lojumaan kirkonajaksi, vaan on jokaisen tultava kirkkoon, kun kerran on kirkolle saapunut? Se on Kuninkaallisen Majesteetin nimenomainen käsky, jota ei saa rikkoa hinnalla ei millään! — Ettekö ole kuulleet siitä, mitä?
— Onhan kuultu… monestikin, jurautti vastata etumaisena seisova pitkä, luiseva lappalainen.