Petollinen? Hänenkö Johannansa, joka oli levännyt hänen sylissään ja tarjonnut huulensa suudeltaviksi? Kolme kertaa!
In nomen Patris, Filii, Spritusque Sancti.
Nyt ne sanat olivat paikallaan. Totisesti, hän oli kihlannut morsiamen Jumalan kasvojen edessä, hänen sinisen taivaansa alla! Ensimmäinen suudelma oli annettu Fagerholmin pihalla ja kaksi seuraavaa Johannan porttikäytävässä, — mutta molempiin näkyi taivas, uskollisen lemmen iankaikkinen todistaja. Tosin ei sormuksista oltu vielä puhuttu mitään, mutta puhuttaisiin syksypuoleen… syksypuoleen…
Ovelle koputettiin. Runar pisti päänsä oven raosta ja ilmoitti päivällisen olevan katetun.
— Eikö Helge ole tullut?
Helge? Juho oli vallan unohtanut hänet.
Samassa aukeni eteisen ovi ja Helge ja Margareeta astuivat sisään. Helge näytti tyytyväiseltä eikä Margareetankaan ilmeessä huomannut mitään erikoisempaa. Hän vilkutti silmää kamarin ovella seisovalle Juholle.
— Ack så fin, så fin! Mihinkäs nyt aiotaan?— Päivälliselle, vastasi Juho nauraen. Margareeta iski silmää Helgelle, joka suu hymyssä auttoi tältä päällystakkia yltä.
Tyttö teki oikein vallasnaisen kumarruksen ja nauraa hihitti:
— Tehkää hyvin, herrat, ja tulkaa syömään!