— Mitäpä minä tässä puhuisin. Onhan kerran minunkin vuoroni vaieta.
— Sinä olet ilkeä tänä iltana! Mikä sinuun meni?
"Käärme", ajatteli Juho Kostia sanoa, mutta ei sanonut mitään.
He kulkivat vaieten loppumatkan. Johannan portilla he hyvästelivät.
— Hyvää yötä ja kiitos hauskasta seurasta!
— Johanna! äännähti Juho Kostia kuin torjuen iskua, joka oli suunnattu häntä kohti.
Mutta tyttö juoksi porttikäytävään ja nauroi.
7.
Juho Kostia astuu Katajanokalta käsin. On toukokuun loppupuoli ja hän on vasta tullut maalta kaupunkiin. Hän asuu muutamassa maalaispappilassa Turun lähellä. Hän on päättänyt viettää kesän Etelä-Suomessa lukeakseen; hän aikoi valmistua syksyksi.
Helge oli jo pari viikkoa sitten matkustanut Pohjanmaalle; hän oli aikonut metsiin muutaman maanmittarin kanssa. Heidän välinsä olivat viime aikoina taas jonkun verran kylmenneet; — Helge oli näet seurustellut enimmäkseen Johanna Langin kanssa. Tämä oli Alppilassa vietetyn illan jälkeen suuresti muuttunut: — hän ei ollut halunnut Juhoa tavata. Kun tämä sattui seuraan, istui Johanna joko äänettömänä tahi puhellen kaikenlaista kevyttä, jonninjoutavaa. Jotakin oli ilmeisesti tapahtunut. Hän, Juho, oli ripustanut viulunsa naulaan ja syventynyt kirjoihinsa. Hän oli jälleen koonnut voimansa lopettaakseen kiduttavan suhteen — ja onnistunutkin siinä jotenkin.