Vanha pastorska huutaa "herraa" syömään. Ystävälliset kasvot kurkistavat päärakennuksen ikkunasta. Juho Kostia muistaa pastorskan kerralliset sanat:
"Minä olisin seurannut Konradia vaikka kuuhun, jos siellä vain olisi ollut papinpaikka avoinna!"
Saattaisiko Johanna sanoa samalla tavalla?
Kahden viikon perästä se nähtäisiin. Silloin hän oli päättänyt asian lopullisesti järjestää. Ostettaisiin sormukset ja oltaisiin salakihloissa. Hän oli viitannut siihen kirjeessään — tosin varovaisesti, mutta sittenkin kyllin selvään. Eikä Johanna ollut huomauttanut mitään. Hän oli vain kirjoittanut jälleennäkemisen ilosta.
'Kihloissa oleva mies, kihloissa oleva mies!' tirskutti kivitasku.
Juho Kostia pudisti omenankukat yltään ja lähti astumaan pappilan päärakennusta kohti.
2.
On juhannusaatto; juna on täynnä matkustajia. Ihmiset rientävät maalle kesän pisimmäksi päiväksi — konttoristeja, sentraalineitejä, jotka ovat saaneet parin, kolmen päivän loman. Vaunuosaston täyttää vilkas puheensorina. Kuuluu huudahduksia ja lyhyttä, katkonaista naurua; lakkeja siirrellään eri asentoihin — otsalle ja takaraivolle, aina sen mukaan, minkä vaihteen keskustelu kulloinkin sivuuttaa. Ilmoista puhuttaessa lentää lakki takaraivolle… On kuuma, todellakin kuuma! — Mutta loma-aika on liian lyhyt! Lakit siirtyvät otsalle taas ja kaipaava, hiukan alakuloinen katse heitetään ikkunasta ohitsekiitäville pelloille ja vainioille.
Juho Kostia istuu vaunun nurkassa ylioppilaslakki takaraivolle työnnettynä. Hänelläkin on kuuma, jotenka lakki on aivan oikeassa asennossa; — mutta hänellä onkin lomaa vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Hän saa määrätä siitä itse — oman mielensä mukaan. Hänellä ei siis ole mitään syytä siirtää lakkia otsalle — edes silloinkaan, kun joku rohkea, hymyilevä katse suuntautuu häneen. Katselkoot — hän on jo sulhasmies, jotenka ei ole olemassa minkäänlaista vaaraa.
Hän oli kirjoittanut Johannalle saapuvansa juhannukseksi. Johanna on järjestänyt niin, että hän saa saarnata pitäjän kirkossa juhannuspäivänä. Ja se on tapahtuva ruotsiksi.