— Tervetuloa! Me olemmekin kovin odottaneet teitä.
Keitä kaikkia tuohon 'me'-sanaan sisältyi? Mahtoiko Johanna kuulua niihin, jotka olivat odottaneet — ja myöskin… herra Kosunen?
— Menikö Viljo kotiinsa?
— Meni, mutta hän lupasi heti tulla. Hänen sisarensa saapui samassa junassa kuin Janne.
— No, sittenhän me saamme hauskaa.
Eipä Juho Kostiasta siltä tuntunut. Talo oli kyllä kaunis ja kauniilla paikalla; aurinko paistoi ja puutarhassa kukkivat pioonit. Linnut lauloivat; — mutta sittenkin tuntui Juhosta, että taivas oli mennyt pilveen. Johanna oli muuttunut.
Vanha neiti johdatti heidät arkitupaan. Se oli kauniisti köynnöksillä koristettu — ikäänkuin häitä varten. Pöydillä oli kukkia; — yksin kahvipöytäkin oli reunustettu orvokeilla.
— Kai sinä annat meille kahvia heti, täti? Janne on intohimoinen kahvinjuoja.
Hiukan samankaltainen tunnelma kuin Juhon ensi kertaa käydessä Katajanokalla. Mutta huone oli toisenlainen, täti myös toinen.
Se — Katajanokan täti oli ollut arvokkaamman näköinen kuin tämä — myssypäinen.