Huoneen perällä seisoi vanha flyygeli. Se oli auki. Nuotteja oli huiskin haiskin sen kannella. Näytti siltä, kuin olisi joku juuri äsken sitä soittanut. Kuka se oli — tätikö vai herra Kosunen? Hän ei ajatellutkaan, että se olisi saattanut olla Johanna.
Juho tarkasteli huonetta lähemmin.
Ovensuussa seisoi kirjahylly. Sen päällä oli muutamia valokuvia, niiden joukossa hänenkin kuvansa.
Hän ihastui: — oliko tämä Johannan kirjahylly?
Ei — ei ollut. Valokuvien joukossa oli myös vanhan merikapteenin kuva. Kultareunaisen virsikirjan kannessa seisoi G. L. hopeisilla kirjaimilla. Rannerengas ja kello eivät kuuluneet Johannalle. Tämä oli vanhan neidin kirjahylly.
Juho katseli valokuvia. Merkillistä, että hän oli joutunut rinnakkain vanhan merikapteenin kanssa.
Hän pani nytkin merkille virkalakin avuttoman asennon. Se pyysi ja kerjäsi; ehkäpä hänenkin puolestaan…
— Sinä olet niin surullinen, Janne.
— Niin… niinpä taidan…
Juho kääntyi. Johanna seisoi hänen edessään tarkastellen häntä tutkivasti.