— Et sinä saa näyttää tuollaiselta! Sinun pitää olla iloinen niinkuin me muutkin.
'Muutkin' — niin tietysti. Johanna oli iloinen ja herra Kosunen myös. Mitäpä hän…
— Kuule, Johanna, minusta sinä olet muuttunut… sitten viime tapaamisemme.
Johanna tekeytyi surkean näköiseksi.
— Olenko minä rumentunut?
Hän kääntyi äkkiä keittiön ovea kohti ja huusi:
— Kuule, täti, tämä meidän herra väittää, että minä olen rumentunut.
Täti ilmaantui kynnykselle. Hän hymyili leppoisasti. Juhoa kaiveli kiukku:… noin piti Johannan turmella tämä hetki… ehkä ainoa, jonka hän saisi olla hänen kanssaan kahden kesken. Johanna vältti ilmeisesti lähempää selvittelyä.
— Ei suinkaan… Johanna on päinvastoin komistunut.
Täti hymyili leppoisaa hymyään katsahtaen hiukan tutkivasti Juhoon.