— Tuntui hyvälle, kun en ollut siellä — mutta sittenkin kaipasin sitä aavikkoa. Olisin halunnut nähdä sen uudestaan, mutta en nähnyt enää.
— Se taisi johtua siitä, mitä kerroin teille?
— Niin… kai se siitä johtui… aivan varmaan. Minusta se oli niin jännittävää, minä ihan vapisin. - Tiedättekö — täällä Helsingissä ei olekaan mitään jännittävää.
— Eikö? Minusta täällä on paljon.
— Mitä? Teistä? Sitä minä en luullut. Olin ajatellut, että kaikki jännittävä oli vain siellä ylhäällä. Hän lausui sangen herttaisesti tuon 'där uppe'. Juho Kostian mielestä hän sai siihen salaperäisen soinnun.
— Kyllä täälläkin on.
— No… voi olla. Minustakin oli ennen, mutta nyt, kun te olette kertonut Lapista, ei minusta enää ole. Tai… ehkä sentään.
Hän naurahti hämillään. Sitten hän yht'äkkiä löi käsiään yhteen.
— Tiedättekö, herra Kostia, mitä minä teen! Meillä on ensi perjantaina vapaa aine. Minä kirjoitan jäkälämaista! Teidän täytyy vain kertoa minulle lisää. Lupaattehan?
Hän oli säteilevän iloinen ja hänen kauniit silmänsä pyysivät hartaasti.