— Nyt minä en ymmärrä sinua, Janne.
— Etpä tietenkään! Et sinä ole koskaan ymmärtänyt… etkä tule koskaan ymmärtämään!
— Sinä olet suutuksissa.
— Niin olen. Se kai lienee sentään luvallista asiain näin ollen?
— Minä en näe mitään syytä…
— Etpä tietenkään! Minä sanon sinulle, Johanna, ettet sinä koskaan tule näkemään syitä. Se on sinun luonteesi heikkous.
— Sinä olet ihan loukkaava!
— Saatan olla, mutta minulla on täysi syy siihen. Logiikan mukaan luultavasti ei… mutta — tässähän ei olekaan mitään logiikkaa.
Johanna Lang katseli häntä avuttomana. Hän risti kätensä rinnoilleen, mutta päästi ne seuraavassa hetkessä putoamaan velttoina alas.
Juho sytytti paperossin. Hän vetäisi muutamia savuja ja kysyi sitten kuin tutkinnon pitäjä: