— Minä kysyn sinulta, Johanna, viimeisen kerran: — tarkoitatko sinä totta vai et?
— Mitä sinä tarkoitat?
Juho katseli häntä halveksien. Sellainen käärme! Ristilukki! Totisesti! — hänen nimekseen sopi "Ristilukki"!
— Minä tarkoitan: rakastatko sinä minua vai et? Nyt kohosivat kädet jälleen ristiin rinnoille, mutta — tällä kertaa siinä ei ollut mitään teatteria.
— Voi, Janne, emmekö voisi olla niinkuin ennenkin?
— Sitä minäkin haluaisin.
— Ei, Janne… minä tarkoitan… niinkuin ennenkin — silloin alkuaikoina… ilman mitään lupauksia.
— Ei! karjaisi Juho Kostia niin että huone kajahti.
Johanna lysähti istumaan sohvaan painaen kädet kasvoilleen.
3.