Hän pudisti sormeaan.
— Jaa… minäkö?
— Kukas muu? Eikö se ollut Johanna Lang?
— Kyllä… mutta mistä neiti…?
— Ai, ai, kun te olette naivi! Minähän kävelin teidän ohitsenne.
— Niin… tietysti.
Juho Kostia kiskoi kalossia jalastaan. Oli hyvä, että eteisessä vallitsi hämärä. Muuten olisi Margareeta nähnyt hänen vahvasti punastuvan.
— Näyttäkääpäs, ettekö jo punastunut?
Sellainen viehättävä tytönlepakko!
— Tuo teidän naivisuutenne se meitä niin huvittaa. Sitä ei juuri tavata Helsingissä. Hän taputti Juhoa poskelle.