Juho Kostia karahti punaiseksi kuin kukko. Hänet sai tuollainen tytönveitikka enemmän hämilleen kuin seminaariharjoitusten aramealaiset tekstit. Hän astui kamariinsa. Helge istui pöydän ääressä ja luki. Hän käännähti sukkelasti päin ja hypähti pystyyn. Käyden käsiksi Juhoon hän torui hyväntuulisena.
— Vai sinä minun heiliäni puhutat siellä! Tiedä, poika, että annat siivon rauhan.
— No, älähän nyt ole noin kade. Jos häntä minäkin vähäsen…
Juho heitti kirjansa pöydälle ja nauroi vallattomasti.
Ovelle naputettiin. Runar ilmestyi juhlallisena, tukka pystyyn kammattuna ja ilmoitti:
— Var så go' o' kom o' äta.
Ruokasalissa olivat jo kaikki koolla. Vahtimestari poltteli piippuaan ja lapset seisoivat tuoleinsa takana. Raimund vain työskenteli vielä pöytänsä ääressä. Hänellä oli vaikea suomenkirjoitus. — No, Raimund, me odotamme.
Poika nousi päätänsä raapien.
— Kyllä tuo suomi on koko sekamelskaa!
Hän oli hermostunut ja tyytymätön. Perheen jäsenet eivät osanneet suomea juuri ollenkaan. Vahtimestari puhui jonkunlaista satamakieltä. Hän palveli tullissa ja joutui joka päivä tekemisiin satamatyömiesten kanssa.