— Teinkö minä sen?
Margareeta iski punastuneena silmää Johanna Langille.
— Kyllä, kyllä! Kiitos, kara Margareta… min egen…
— Se oli erehdys, Hollander. Minä pyydän anteeksi.
— Oi, sinä olet murhaava!
Helge hoippui paikoilleen teeskennellyn murheellisena, käsi sydämellä.
Juhonkin täytyi nauraa ääneensä. Helge veitikka osasi mainiosti näytellä ensimmäisen rakastajan osaa.
Johanna Langkin nauroi. Hänestä Margareeta olisi saanut olla hiukan suopeampi. Olihan herra Hollander moitteeton kavaljeeri. Hänen kujeilunsa vain lisäsi hänen miellyttäväisyyttään.
Juho laski viulun pianolle ja sytytti savukkeen. Hän oli hiukan hermostunut. Viulun esilleotto oli ennen merkinnyt lukujen levähtämistä. Saisi nähdä, kävisikö nyt samoin.
— Te soitatte erinomaisesti.