Juho kumarsi. Häntä kiusasi tuollainen avomielinen tunnustus, samalla kuin se hivelikin hänen itserakkauttaan.
— Oletteko ottanut tunteja?
— Kyllä vähän.
— Sen kuulee kyllä.
Margareeta oli haltioissaan. Viimevuotiset asukkaat eivät olleet mitään uusien rinnalla. Kuivia konttoristin alkuja, joille oli pääasia, että jakaus oli keskellä päätä ja nenäliina takin ylätaskussa hiukan näkyvissä.
— Meille tulee hauska talvi, kun Janne soittaa ja laulaa, virkkoi hän katsoen Johanna Langia merkitsevä hymy huulilla.
— Etkö usko, Johanna?
— Kyllä.
Juhoa oudostutti hänen äänensä sävy. Oliko se luonnollinen? Ei tuntunut siltä.
— Mutta, herra Kostia, te lupasitte kertoa minulle Lapista. Miten käy minun aineeni ilman teidän apuanne?