Johanna esitti heidät.
— Tervetuloa! Johanna on jo ehtinyt odottaa teitä, vaikk'ei kello ole vielä kuin vähän yli neljän. Käykää istumaan, olkaa hyvä!
Johanna katseli häntä loistavin silmin. Juhosta tuntui, että hän oli astunut onnensa kynnykselle.
— Mitä, oikein pitkässä takissa! Kylläpä sinä olet juhlallinen.
Johanna nauroi iloisesti.
— Ensi visiitti, Johanna, ensi visiitti… katsopas.
— Niin, niin. Minä toivon, ettei se ainakaan ole viimeinen.
Juho istui pöydän ääreen. Hän huomasi seinällä sitran.
— Kuka täällä soittaa? Sinäkö…?
— En… se on Leenin, serkkuni sitra. Hänelle sinun pitäisi puhua, Juho. Hän on niin jumalaton, ettei usko mitään… soittaa ja rallattaa kaiket pyhäpäivätkin.