Tyttö hymyili hiukan surumielisesti.
— Ketäs muuta? Olen käynyt koko viikon asemalla jokaista Pohjanmaan junaa vastassa.
Juho Kostian alakuloisuus haihtui — haihtui kuin usva raikkaan tuulen tieltä. Hän seisoi taas lujalla pohjalla: — Johanna rakasti häntä, rakasti sittenkin.
— Eikö sinulla olekaan viulua, Janne?
Juho Kostia tapaili sanoja. Hän oli syvästi liikutettu.
— Jätin sen kotiin.
— Se oli paha. Minä olin koko ajan toivonut, että toisit sen takaisin.
'Takaisin!' Siihen sanaan sisältyi lupaus.
Kaikki epävarmuus hälveni. Johanna rakasti häntä! Hänet valtasi jonkunlainen uhkapäinen hurjuus.
— Otammeko ajurin ja ajamme Fagerholmille? Tyttö säikähti. Hän ihan kalpeni.