Siinä oli onnellinen mies! Heräsi ilman sielun ristiriitoja ja pani paikalla tupakaksi.
Juho koetti olla nukkuvinaan. Hän sulki silmänsä, mutta korvat teroittautuivat kuulemaan toverin pienimmänkin liikkeen.
Äl' itke, Selma, pienoinen, kyll' sinä minut saat! Kun taasen tulen takaisin, vietämme hauskat häät!
hyräili Helge piippuaan ladaten.
Juho tunsi mustasukkaisuuden viheriän käärmeen matelevan povessaan. Se poika se lauleskeli heti noustuaan! Ihmekö tuo, kun rakasti kahta.
Juho puri hampaansa yhteen. Tällä hetkellä hän vihasi toveriaan. Veri kuohui kuumana suonissa ja pakottava tunne päässä vain kasvoi.
Hän kuunteli henkeään pidättäen. Jokainen toverin sängyn narahdus, patjan kahahdus tuntui hänen mielestään kuiskaukselta onnen maasta. Helgen ryinnässäkin oli riemukasta itsevarmuutta. Nyt tämä kohosi istualleen ja raapaisi tulta. Juhon sieraimiin tunkeutui miellyttävä tupakan tuoksu. Sekin kiusasi ja harmitti häntä tavattomasti. Oli kuin olisi savukin itsetietoisena kuiskinut: 'Haistele, poika, Eedenin paratiisin tuoksuja!'
Juho vetäisi peitteen päänsä yli; hän halusi välttyä toverin aamupakinoilta. Mutta Helge käsitti hänet väärin. Tuo peitteen vetäisy pään yli oli tavallisissa oloissa merkinnyt Juhon valmistautumista aamurukoukseen. Helge kiusasi toisinaan toveriaan vetämällä peitteen varovasti alas. Niin teki hän nytkin.
— Joko se Janne poika sukelsi taas?
Helgen ääni soi Juhon mielestä paljon kiusoittelevammalta kuin tavallisesti. Ennen hän oli sille vain hymähtänyt, mutta nyt teki mieli sanoa jotakin oikein pistävää.