— Olenko minä… puhunut paljon?
Hoitajatar pudisti päätään. Juho ei päässyt selvyyteen, mitä hän tarkoitti.
— Minä meinaan… hourannut.
— Ette yhtään! Te olette maannut tajutonna koko ajan.
Sen Juho saattoikin uskoa. Hänen ruumiinsa oli puutunut kauttaaltaan. Häntä ei kai oltu saatettu liikuttaa ollenkaan.
Hän mieli vielä kysyä jotakin, mutta aivankuin arvaten potilaan ajatukset nousi hoitajatar ylös, astui hänen luokseen, otti kädestä ja sanoi vakavasti, mutta lempeästi:
— Nyt, herra Kostia, teidän pitää totella. Te ette saa puhua. Muuten lääkäri kiukustuu.
Juho nyökäytti päätään. Hyvä oli. Hän saisi kuitenkin ajatella.
Hoitajatar poistui jättäen hänet yksikseen.
Juho kiinnitti huomionsa pöydällä olevaan kukkaan. Hyasintti! Hän veti keuhkoihinsa kukan suloista tuoksua. Johanna Lang rakasti erikoisesti hyasintteja.