— Kuulkaapa, nuori mies, tuollaiset sanat ovat luvattomia teidän iällänne. Ne ovat luvattomia vielä minunkin iälläni ja minulla on sentään jo valkea pää. Hänen olemuksestaan huokui tyynnyttävää varmuutta, joka teki tavattoman hyvää. Oliko hän mahtanut elämässä kärsiä?
Aivan kuin arvaten potilaan ajatukset virkkoi lääkäri katsoen Juhoa kiinteästi silmiin:
— Minä olen menettänyt vaimon ja kaksi täysikasvuista poikaa. Minä olen elämässä aivan yksin, mutta juuri senvuoksi ovat kaikki täällä olevat minun lapsiani.
Hän painosti sanaa 'juuri'; Juho pani sen merkille.
Hän määräsi lääkkeitä, keskusteli puoliääneen hoitajattaren kanssa, vilkaisi kuin sivumennen pöydällä kukkivaan hyasinttiin ja kääntyen Juhon puoleen virkkoi hymyillen:
— Tuo kukan tuoksu ei ole teille terveellinen. Minä en ymmärrä, kuinka hoitajatar — (hän katsahti ankarasti hoitajattareen).— Me viemme sen pois!
Ja ottaen hyasintin käteensä hän poistui huoneesta kuin mies, joka suorittaa sankariteon.
Hoitajatar toi lääkettä. Juho nautti sen vastustelematta. Lääkärin käynti oli tehnyt häneen rauhoittavan vaikutuksen.
— Kuka lääkäri se oli?
— Tohtori Selán.