'Se on Johanna. Kaikki ovat niin muuttuneet. Hänkin painaa ovikellon nappia kuin kerjäläinen…'
Urkujen pauhu täytti kirkon holvit. Juho antautui sävelten vietäväksi; hän ei veisannut mukana, hän kuunteli.
Sävel toi mieleen kuvan pitkästä kulkueesta, joka vaelsi maasta taivaaseen. Se oli palmukulkue, jonka etunenässä ratsasti Vapahtaja.
Dominica palmarum — palmusunnuntai. Se oli kaunis sunnuntain nimi ja se sopi tähän kevätaikaan, jolloin maa virkosi talven vallan alta. Siinä nimessä kajahteli kellojen soittoa. Se toi mieleen iloisia kasvoja, ystävällisiä tervehdyksiä — ja ennen kaikkia purojen ja pellon ojien solinaa. Dominica palmarum oli sunnuntailapsi kaikkien muiden pyhäpäivien joukossa.
Pappi oli noussut saarnatuoliin. Hän ryhtyi lukemaan päivän epistolatekstiä. Se oli kirje Laodikean seurakunnalle ja siinä sanottiin muun muassa: 'Minä tiedän sinun tekosi, et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai kuuma!'
Juhon ajatukset saivat vauhtia, — mutta — ne eivät pysähtyneet Laodikeaan, ne kulkivat toista suuntaa: — ne lähtivät Vantaankoskelle ja Vanhaankaupunkiin.
Fagerholmilaiset olivat päivällä tehneet "palmunhakuretken". He olivat menneet Vantaankoskelle. Häntäkin oli pyydetty mukaan, mutta hän ei ollut lähtenyt; hän oli arvannut, että Johanna Lang liittyisi seuraan. Helgen puheista se oli käynyt ilmi. Hän oli siis jäänyt kotiin pikku poikien kanssa.
Päivälliseksi he olivat palanneet punaposkisina ja reippaina. Rouva Fagerholm oli pujahtanut hänen kamariinsa ja ojentanut kimpun lampaan käpälällä olevia pajunoksia.
"Nämä käskettiin antaa Jannelle."
Kuka? Kuka oli käskenyt?